Aina voi oppia uutta

Nordic Revenue Forum perustaja Hanna Lak on yksi johtavia tuottojohtamisen asiantuntijoita Suomessa. Hänellä on ollut etuoikeus oppia alasta maailman innovatiivisimman hotelliketjun Starwood Hotels & Resorts (nykyisin osa Marriott International ketjua) palveluksessa. Globaaleilla ketjuilla on mahdollisuus tarjota jatkuvaa koulutusta henkilöstölleen, jonka Hanna kokee olleen erittäin merkityksellistä hänen urallaan. Siirryttyään yrittäjäksi Hanna on huolehtinut koulutuksestaan osallistumalla alan tapahtumiin ulkomailla.

Suomessa on useita hyviä matkailualan tapahtumia, kuten MATKA, Ravintola sekä Kongressi, mutta nämä eivät tarjoa keskittynyttä tietoa miten HoReCa-alaa johdetaan tuottojohtamisen näkökulmasta. Hanna on suunnitellut tapahtuman järjestämistä jo jonkin aikaa, kunnes loppuvuodesta 2017 hän päätti ryhtyä toimeen.

Ajoitus ei ole sattuma, sillä vuoden 2017 aikana Hannalle selvisi, että kokonaismyynin tuottojohtaminen on työn alla globaalisti, ei vain Suomessa - jopa hotellialalla, jossa huonemyynnin tuottojohtajia on ollut jo vuosia ja valmiuksia laajentaa osaamista ravintola-, kokous- ja muille osastoille.

Miksi Revenue Forum?

Nordic Revenue Forum tarkoitus on tuottaa keskittynyt päivä, jossa yritysten omistajilla ja johdolla on mahdollisuus oppia uutta, löytää inspiroivia ideoita joita viedä käytäntöön sekä verkostoitua kollegoiden kanssa tutustuen digiajan palveluihin. Tapahtuma on hyödyllinen kiireisille HoReCa-alan ammattilaisille ja johdolle, sillä inspiroivat puheenvuorot ja ratkaisuvaihtoehtoja esitellään keskitetysti yhdessä päivässä. Verkostoinnin ja ajatusten vaihto kollegoiden kanssa on ollut vastaavien tapahtumien parhaimpia kokemuksia osallistujien mukaan.

Nordic Revenue Forum tähtää alan ykkösbusinesstapahtumaksi Suomessa ja siten vahvistaen alan muiden tapahtumien tarjontaa esitellen viimeisimpiä ja käytännössä toimiviksi todettua ideoita ja ratkaisuja alalle.

Ensimmäinen tapahtuma on keskitetty ravintola- ja kokoustilojen omistajille ja päälliköille - alan tapahtumia on vasta viime vuosina järjestetty maailmalla ja siten Suomi pääsee trendien kärkeen. Seuraava tapahtuma syksymmällä on kohdistettu Ravintola- ja kokousalan lisäksi hotelleille, kylpylöille sekä aktiviteettienohjelmien järjestäjille.